Pöytäviina – Alkon ensimmäinen oma tuote – on poissa!

Kieltolain jälkeen Pöytäviina tehtiin sulfaattitehtaiden jäteliemestä, sikunasta, jota tislattiin ensin Rajamäellä ja myöhemmin Koskenkorvalla kesäaikaan, kun rankilla ei ollut menekkiä. Miksi? No, laitumelle päästyään lehmille ei enää kelvannut talven herkku- rankki – kun oli vielä parempaa rehua tarjolla.

Pöytäviina sai nopeasti nimen ”tikkuviina” joka saattoi tulla jo alussa, kun raaka-aine oli puu. Siitä myös vitsailtiin, että puu kasvaa nopeasti. Tikkuviinasta tulee hyvin äkkiä tukkihumalaan!

Pöytäviinan lempinimen selittäisi myös sodan aika, jolloin rintaman väärälle puolelle ajautunut Ranska ei enää myynyt meille metallikorkkien tekoon tarvittavia kapseleita. Alko palkkasi puusepänverstaat tekemään korkkeja puusta. Ne eivät olleet aivan tiiviitä, joten etiketissä neuvottiin säilyttämään pullo pystyssä.

Tätä puu korkkia tiukasti kiinni väännettäessä saattoi myös saada tikkuja käteen, joten nimi tuli silloin tai ainakin nimitys vahvistui.

Kuvassa oikealla ensimmäinen Pöytäviina pullo, näköispainoksena vuodelta 1932 ja vasemmalla sodanaikainen puukorkillinen Pöytäviina pullo, josta sisältö, löyhän korkinvuoksi, on jo haihtunut.

Pöytäviinaa alettiin tehdä Koskenkorvan ohraetanolista 1995 ja se poistui Alkon valikoimista 2014 kesällä, kun sen menekki heikkeni mm ulkomailta tuotavan halvan etanolin vuoksi, josta tehdään mm Suomi-viina ja Tapio-Viina. Vältä niitä!  Suosi kotimaista etanolia, jos jotain otat. Se valmistetaan Koskenkorvalla

Lisää tarinoita Suomen alkoholipolitiikasta Koskenkorva Museossa.